sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Muotiblogeista

Rehellisesti sanottuna en ole koskaa kunnolla seurannut mitään ns. muotiblogia. Onhan nuita tullut toki vilkaistua ja samaakin blogia ehkä useampaan kertaan aina silloin, kun se pulpahtaa mieleen. Ehkäpä sen takia näin on käynyt, koska en vain yksinkertaisesti ole löytänyt montakaan blogia, jotka keskittyisivät vain muotiin. Lifestyleblogeissa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta minua ei henkilökohtaisesti hirveästi kiinnosta lukea bloggarin päiväohjelmaa tai sitä, kenen kanssa hän on käynyt tänään syömässä ja millaiselta lounaan annos on näyttänyt.
Nyt olen kuitenkin yrittäny oikein olan takaa etsiä itselleni luettavia muotiblogeja. Ehkäpä juuri sen takia, koska nämä blogit kuitenkin kuuluvat olennaisesti omankin blogini aihepiiriin. Valitettavasti niitä ei ole montakaan löytänyt. Nelliinan vaatehuone ja Summer nights ovat tällä hetkellä ainoita blogeja, jotka keskittyvät lähes rehellisesti vain muotiin. Jesh tämä hyvä!

Minulle saa suositella mielellään kaikkia muotiblogeja, jotka olette kokeneet hyviksi ja vastaavat määritelmiäni (eli keskittyvät vain ja pääasiassa muotiin ja vaatteisiin.) Omiakin blogeja toki saa suositella. :) Olisin avusta kiitollinen.

torstai 24. lokakuuta 2013

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11127343/?claim=n8jjp7e6jbq">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Tyylipostia

Teen blogia muotimaailmasta. Vaikka haluaisin ennemminkin pureutua unelmaani, tekemiini asuihin ja sen tuottamiin ongelmiin, enkä niinkään päivän outfittiin, uskon kuitenkin, että uskottavuuttani lisää huomattavasti, että annan kuvan siitä, millainen tyyli minulla oikeasti on. Ei olisi kovin uskottavaa, jos pukeutuisin vapaa-aikanani, miten sattuu ja väittäisin, että vaatteet ja muoti ovat suurta osaa elämääni.

En ole kovin hyvä ottamaan kuvia itsestäni vain sillä verukkeella, että haluan näyttää päivän asuni. : D Tuntuu jotenkin itserakkaalta minusta. En tiedä miksi. Ehkä tähän tottuu, jos kovasti yritän...

Tämän päivän look. Otin kirpparilta tiistaina ostamani hameen käyttöön. Kenkinä vanhat converset ja neule on kaverin vanha. Hän myi sen muuttaessaan opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Pipo on luultavasti Carlingsista. Koruja ei ole, koska lähdin suoraan salilta tapaamaan kaveriani, eikä korvikset päässä nyt bumbata. : D
En tiedä, voiko ylioppilasmekkoa tähän kategorioihin laittaa, mutta noh. Ei tällä hetkellä ole hirveän selkeitä kuvia tyylistäni, joten tämä saa nyt kelvata tänne. : D Sitäpaitsi rakastan tuota mekkoa! Kumpa tulisi jokin tilaisuus, missä voisin käyttää sitä uudelleen. Korvakorut ovat berliinistä ja kengät olivat eri varsinaisissa juhlissa. Tähän hätään niitä ei oltu vielä ostettu...

Kuvaa Berliinin muurilta keväältä. Olin kaverini kanssa bussireilaamassa ympäri Eurooppaa tuossa toukokuussa. Housut, korvikset ja kengät ovat kaikki Berliinistä osttetuja.


Juuh, anteeksi parempia kuvia ei tällä hetkellä ole tarjolla :) Yritän ahkerasti ruveta panostamaan tähän seikkaan, niin voin kattavammin vähän pureutua tähänkin. Ja oikeasti, tykkäänhän minä jakaa asiaa vaatteista. Toivottavasti muutkin tykkäilivät. :)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ostovoimaa

Korostan vielä, että tässä blogissa ei ole tarkoitus moralisoida ketään, eikä mitään. Haluan vain löytää kestäviä ja eettisiä ratkaisuja omalle tyylilleni ja vaatteiden tuotantoon. (Aika isosti sanottu tuotanto ihmiseltä, joka on aika pikkutekijä missään.) Mielellään pohjaisin näkemykseni myös faktaan.

Tänään oli kuitenkin päivä jolloin minäkin kävin ostamassa pari uutta vaatekappaletta ja korua. Olen muutenkin kirpputorien suurehko kuluttaja, joten kovinkaan iso askel ei ole kävellä esimerkiksi UFF:iin tai Fidaan ostoksille. Kyllä sieltä UFF:sta yksi hame tarttui mukaan. Fidasta kahdet korvikset ja toppi. Tällä hetkellä olen kauhean innostunut kaikesta kimaltavasta, joten sekä hame että toppi kimaltelevat.Näitä en todellakaan koskaan missään aijo yhdistää. (HYI!) mutta erikseen jonkin rauhallisemman kuosin kanssa saattavat toimia kivasti :)
Hame on maksikokoa. Anteeksi, etten jaksanut kuvata vaatteita päälläni. Olisivat ehkäpä päässeet enemmän oikeuksiinsa.

Toppi on uusi kokeiluni. Ennen en ole noin kimaltelevaa vaatekappaletta ostanut. Huh. hieman jopa pelottaa. Tämä toppi kuitenkin ansaitsee sen virallisen biletopin leiman. Katsokaa nyt sitä!

Olen tyytyväinen, että löysin jopa kahden korvakorut kirppikseltä. Yleensä en löydä koruja millään ilveellä.

Näistäkin kirpputoriketjuista ollaan montaa mieltä. Hain hieman tietoa UFF:sta ja löysin YLE:n Silminnäkijän raportin vuodelta 2009. Jos tilanne on vieläkin sama, olen huolissani kuluttajien ja lahjoittajien pimityksestä. Hieman huono olo tuli myös omasta shoppailuinnostani UFF:llä.


UFF tekee paljon hyvää. Kannatan lämpimästi vanhojen vaatteiden kierrätystä. Toisen roska voi olla toisen aarre, kun sanotaan. Jos UFF oikeasti myös väittää lahjoittavansa tuottoistaan edes osan hyväntekeväisyyteen, sekin on hyvä. (Tällä videolla kuitenkin tilanne näyttää aivan toiselta) Silti UFF:n talousrikoksia muistuttavat teot kuulostavat todella butaalilta. Jos kaikki tuolla videolla sanottu on totta, miten tälläinen yritys (tai virallisestihan yhdistys) voi olla enää pystyssä? Suosittelen katsomaan linkin ja kertomaan mielipiteenne. :)

Anni

maanantai 21. lokakuuta 2013

Miksi tämä blogi?

Olipa kerran yö, jona en saanut unta. Aloin pohtia unelmaani, tekemisiäni ja sen seurauksia. Haavenani on joskus työskennellä vielä muodin ja vaatteiden parissa, olla tekijä. Minä rakastan vaateita ja muotia, mutta inhoan sen ympärillä pyörivää pinnalisuutta, materialistisuutta ja ahneutta. Miten voin ikinä työskennellä muodin -asian, jota rakastan- parissa, jos en voi hyväksyä alaan liittyviä moraalisia ongelmia?

Tässä blogissa yritän selvittää faktat, pohtia, mitä voisin tehdä toisin ja samalla siinä sivussa esittelen omia luomuksiani, aikaansaannoksiani ja löydöksiäni. Minulla on halu suunnitella ja tehdä vaatteita sekä löytää uutta.

Toivoisin tämän blogin mahdollisilta lukijoilta osallisuutta. Kaikki mielipiteet aiheeseen liittyen suuntaan jos toiseen ovat tervetulleita.

Tällä hetkellä luen Outi Moilalan kirjaa tappajafarkut:
http://www.intokustannus.fi/kirja/tappajafarkut/

Annan kommenttia kirjasta vasta sitten, kun olen sen lukenut. Tällä hetkellä kuitenkin päällimmäisenä on jäänyt suurien vaatekonsernien kädettömyys ja ahneus.

http://nyt.fi/20130913-himoshoppaaja-piti-nytille-ostospaeivaekirjaa-perusviikolla-paloi-500-euroa/

Lisäksi tämä artikkeli nousi mieleeni muutaman viikon takaa. Vaikka itsekkin rakastan vaatteita ja muotia, ihmettelen tavaroiden pakonomaista haalimista (vaikka rahaa löytyisikin). Miksi ostaa kasoittain laaduttomia vaatteita, joita ei jälkeenpäin edes muista omistavansa? Onko kyseessä vain sairaus (hamstraus) vai todellakin suuri ilmiö? Kysyn teiltä myös arvon lukijat mielipiteitä.

Palaillaan pian!
Anni